Tollerbay Kennel

Hankin ensimmäisen tollerini vuonna 1986. Foxi oli urospentu Suomen ensimmäisestä tolleripentueesta. Rakastuin heti tähän rotuun. Parin vuoden kuluttua perheeseemme saapui vielä yksi tolleriuros.

Kahdeksan vuoden jälkeen tiesin mielestäni niin paljon rodusta, että kasvatustyö alkoi kiinnostaa. Ruotsista löysin linjan, jossa oli runsaasti riista- ja metsästysviettiä. Mutta kesti jopa kaksi vuotta, ennenkuin sain tästä linjasta narttupennun. Neasta tuli näin kennelini kantanarttu ja nyt hän on sekä äiti, isoäiti että isoisoäiti.

Kasvatustyöni tärkein päämäärä on kehittää suomalaisten tollereiden metsästysviettiä. Nean hyvät taipumukset olen halunnut kaksinkertaistaa käyttämällä uroksia, joilla on suvussaan hyvää metsästysviettiä tai joita käytetään käytännön metsästyksessä. Tämä työ jatkuu tietenkin Nean lapsilla. Toinen tärkeä päämäärä on mahdollisimman alhainen sukusiitosaste. Ja tietenkin terveet, hyväluonteiset yksilöt ovat tämän työn ehdottomana pohjana.

Hyvä ja kannustava suhde pentujeni omistajiin on alusta asti ollut minulle sydämen asia. Voin vain todeta, että tämä toive on todella toteutunut! Mottoni on: "Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru on puoli surua".

Eva-Lisa

Tollerbay Kennel KoiraNetissä